Rakkaus hoitaa/ rajapintoja

Rajapinnat; sydänmajakka 4-5-6

Ensimmäinen ja tärkein rajapinnoista on kolmen neliön kohtauspiste, siinä yhdistyvät hoitamiselle kovin tärkeät chakrat 4, 5 ja 6. Avasin chakroja vähän aiemmin nimenomaan hoitamisen ja kohtaamisen näkökannalta, nyt käsittelen sitä, miten rajapinnat vaikuttavat, mitä chakrojen keskinäinen yhteistyö saa aikaiseksi. Sydänchakra ohjaa kaikkia ihmissuhteita ja läheisiä suhteita, vaikka sitten lemmikkiin, jos niikseen on. Useamminkin kuin kerran hoidossa olen sanonut, että vasen käsi on kipeä ja se tarkoittaa sydänsuruja, jolloin vastaus pitkän pohdinnan jälkeen kuuluu, että ”Ei ihmisillä mun ympärillä mitään hätää ole mutta kissa on menossa leikkaukseen” tai ”Koiralla on maha sekaisin” tai vastaavaa. Joskus ne eläimet ovat itse asiassa tärkeämpiä, kuin läheiset ihmissuhteet, tai sitten Facebook-kaveri maapallon toiselta puolelta herättää enemmän tunteita kuin omat lapset tai lapsenlapset. Sydämensä merkitys- ja läheisyyssuhteista pitää olla tietoinen, että voisi nähdä, miten käyttäytyy ja miten olettaa toisten käyttäytyvän. Omat traumat vaikka suhteessa vanhempiin provosoivat näkemään ne samat jutut asiakkaissa ja lasten elämässä.

Jokainen tarttuu juuri siksi eri asioihin ja ilmiöihin, että kokemukset ovat erilaisia. Isä-traumasta kärsivät hahmottavat maailman aivan eri tavoin kuin äidistään traumatisoituneet tai täysin oman onnensa nojassa kasvaneet. Sydämen suhteille lapsuuden mallien lisäksi perustan luovat myös varhaiset seurustelusuhteet (joissa opitaan ensimmäisiä rajoja sekä käytöskoodistoja) ja ystävät, jotka omilla tarpeillaan ja suhteidensa malleilla luovat näkökulman siitä, mikä ”on sopivaa” tai ”ei ole sopivaa”. Oma malli on tietysti ”ainoa oikea” ja toisten ongelmia peilataan näihin omiin perusteisiin.

Kunniakäsityksellä on iso rooli tässä asiassa. Jos on kunniallista pitää vaimo nyrkin ja hellan välissä, sitten jokainen hellempi työkaveri tuntuu olevan tohvelisankari. Tai jos puolison kaljoitteluillat futisseurueen kanssa ovat ”ihan ookoo”, jokainen samasta asiasta nipottava kaveri tuntuu turhantärkeältä. Jos on kunniallista pitää seksi liitossa ”normin rajoissa”, kannattaa etsiä vastaavasti ajatteleva ihminen ja jos oma kunnia kaipaa aktiivisuutta, vastaavasti ajatteleva kannattaa etsiä, koska muuten siitä saattaa tulla isojakin ongelmia – vähintään terveydellisesti.

Viitos-chakra yhtyessään 4-6 chakroihin pakottaa puhumaan tai muuten ilmaisemaan ne sydämen totuudet, joita pitää oikeina ja joiden kanssa asiakkaatkin usein painivat. Joskus se ilmaisu vaatii hierarkioiden ylittämistä varsinkin sairaalayhteisöissä. Ilmaisu- ja luovuuselementit, omat ominaiset tavat sekä tottumukset toimia ja itseään toteuttaa tulevat väkisinkin hioutumaan, kun oppii, millaista kohtaamista toisaalta työympäristö pitää soveliaana ja toisaalta myös asiakkaiden odotusten mukaan. Kaikissa joukkioissa Ville Vaiteliaat eivät voi kaikkialla jatkaa toimintaansa, toisaalta puheripulikaan ei ole ihan soveliasta ihan kaikissa tilanteissa. Asiakkaan ollessa kysymysmerkkinä, mitä sairaus tekee, miksi tekee ja mitä se merkitsee, pitää se omantunnon mukaisesti pystyä sanomaan. Työtä kehittäessä luovuus on kunniassaan, koska kehittyminen ja oppiminen ovat olennaisia asioita. Itsensä pitää voittaa, mukavuusrajansa ylittää ja ottaa tilaisuuksista vaari niin pian kuin suinkin, oppia uutta ja rakentaa edellisen tietämyksen päälle.

Viitos-chakra luovuuskentän edustajana majakassa ohjaa kaikkea kasvua ja kehitystä ihmisenä. Suunnistuksen apuna sydänmajakka pakottaa hakemaan uusia selviytymiskeinoja yhä uudestaan, koska ihmisrotu muuttuu kaiken aikaa. Vanhukset ja lapset ovat erilaisia. Kartoittamattomat maat ovat erilaisia nyt kuin olivat ennen sotia syntyneillä. Inhimillisten kärsimysten mitat ovat erilaisia mutta jättävät samat jäljet; menetykset, väkivalta, päihteet, huomiotta jääminen ja moni muu trauma eivät ole toisaalta sukupolvien saatossa miksikään muuttuneet, mutta ihmiset alkavat olla tietoisia näistä sukujensa taakoista, käyttäytymismallien piinasta ja monesta muusta seikasta.

Selvästi ihmisiä kiinnostaa vapautua kaikista menneisyyden taakoista ja tähyillä uudenlaisia elämyksiä ja elämisen tapoja. Hoitoon hakeutuvilla motivaatio on keskimääräistä suurempi ja halu kokeilla erilaisia keinoja taakoista vapautumiseen paljon uskaliaampaa, kuin olisi ollut vaikka kymmenen vuotta sitten. Ihmisten tunne-elämän evoluutio hakee muotojaan ja kehostokin reagoi herkemmin, koska kaikki muutkin prosessit ovat nopeutuneet. Sydänmajakka siis toisaalta ohjaa myös työn metodien kehittämisellä parempaan asiakaspalveluun. Mitä enemmän sovellettavia tekniikoita, sitä paremmin pystyy auttamaan. Hoitoon hakeutuvia ja hoitoonsa motivoituneita on tietenkin helpompaa opastaa, kuin väkisin hoitoon ohjattuja.

Kolmannen silmän aktivoituminen pakottaa näkemään ihmisen kokonaisuudessaan. Enää ei voi nähdä pelkästään sitä kättä tai jalkaa ja pelkkää kehostoa. Ja kun näkee psykologiset takertumis- ja addiktiomekanismit, on pakotettu havaitsemaan myös sen tunnepuolen problematiikan. Kun kehä lähtee pyörimään, alkaa hahmottaa ihmisten ydinpelkoja. Kun omia pintoja on käsitellyt riittävän pitkälle pystyy pysymään omista pinnoistaan etäällä. Kun materiaalia on kulkenut riittävästi käsien läpi ja potilasainesta on takana tarpeeksi, ei tarvitse enää puhua minä-muodossa. Potilasta tai asiakasta ei tosiaankaan voisi välttämättä vähempää kiinnostaa hoitajan omat kokemukset tai näkemykset asioista. Passiiviin päästessä tiedetään, että hoitajalla on riittävästi asiantuntijuutta, itseluottamusta ja kokemusta, että tämä tietää, mistä puhuu. Toisaalta omiin kokemuksiin nojautuminen on heikkoa ammatillista identiteettiä; negatiivinen dialogi. Opin tämän luettuani lentävän lauseen: ”Totuus on kuin leijona – kun sen päästää vapaaksi, se puolustaa itse itseään”. Kaikki selittely, perustelu ja puolustelu on turhaa.

Joko pystyy keinojensa ja menetelmiensä takana seisomaan tai sitten ei. Joko voi antaa työstään takuun tai sitten ei. Joko voi olla omassa voimassaan tai sitten ei. Luottamusta itseen ja toisiin joko on tai ei ole. Epäluottamuslauseet voi tuhota pelkällä katseella tai sitten yksinkertaisesti työnsä laadulla. Mikäli oma huono itsetunto pakottaa selittelemään tekemisiään tai tekemättä jättämisiään, työntekijä on kiikissä. Jos tuntuu siltä, että toiset pitävät tyhmänä, kyllä se on ihan oma ajatus, jota toiset sitten toistavat. Jos on sellainen olo, että on ammattitaidoton lurjus, sekin tulee omasta päästä. Jos taas ammattitaidottomuus ja lurjustelu ovat faktoja, pitää tehdä jotakin toisin; hankkia ammattitaitoa ja lopettaa lurjustelu.

Pelko syö ihmisen elävältä ja kaikki se, mitä yrittää salailla, tulee tietoon. Kerrassaan mitään ei pysty tekemään piilossa tai salaa. Aina joku kaivaa jostakin esille tiedon, että jotakin syytä on ainakin epäillä vilungista. Potilas myöskin reagoi tähän ammattitaitoon tai -taidottomuuteen epäilemällä työntekijää. Kun tulee tietoiseksi omista peloistaan, pystyy myötätunnolla rauhoittamaan ja tyynnyttämään toisenkin pelkoja. Kun käsittelee pelkojaan, käsittelee toistenkin pelkoja.

Jokainen yritys piilotella omia pelkoja pakottaa toiset penkomaan ne esille. Jokainen ydinpelon väistöyritys pakottaa toiset tökkimään sitä kipeää kohtaa yhä uudestaan ja uudestaan. Olennaista siis on nähdä se pelko ja kohdata ne silmästä silmään. Kutsu tielle on kutsu astua sielun pimeään yöhön ja jokaisessa hoitotilanteessa kohtaa jonkin oman mörkönsä. Ne, mitä ei enää säiky, katoavat sille tiellensä ja ne, joita vielä pelkää, tulevat eteen niin kauan, että ne saa käsiteltyä. Kysymys voi olla vanhoista virheistä ihmissuhteissa, peloista yhteiskunnalliseen asemaan liittyen tai yksinkertaisesti pelkoa kasvojensa ja kunniansa menettämisestä. Erityisesti erilaiset peilisuhteet pakottavat omat pelot ja möröt esille piiloistaan.

Jos pelkojaan ei kohtaa, ne pahimmillaan käyvät toteen. Mitä varhaisemmassa vaiheessa ne ottaa purettaviksi ja puhdistettaviksi, sitä nopeammin niistä pääsee eroon. Voi pyytää johdatusta niihin liittyen, jotta esteet ja hidasteet näytettäisiin. Suomessa on esimerkiksi vahva yrittäjäkulttuuri. Omaleimaista työtä saa tehdä omaan piikkiinsä omilla säännöillä ja omilla aikatauluilla. Sitä ja siihen ryhtymistä kuitenkin pelätään, koska lamat ovat opettaneet ihmiset varovaisiksi. Korkea verotus ja työntekijöiden korkeat palkat tekevät haasteelliseksi palkata työmyyriä. Palkollisena eläminen on turvallisempaa, koska tili tulee määrättynä päivänä. Ei tarvitse pelätä kasvojen menetystä vaikka kaikki ei aina olisikaan kiinni saamattomuudesta vaan huonosta tuurista. Periaatteessa rahan menetys ja nimen tilapäinen tahraantuminen voivat olla karminen velvoite jostain aiemman elämän töppäyksestä ja tämä keino voi olla vaikka pienemmän riesan tie, kuin joutua murhatöihin tai sairastua vakavasti, mutta yhtä kaikki suomalaista pelottaa sellainen, mikä ei ole tulikirjaimin kiveen hakattua.

Palkollisena työn tekemiseen liittyy taas omat velvoitteensa siitä, että työhön liittyvät säännöt ja sitoumukset toimia, kuten esimies määrää ja firman yleinen imago vaatii. Työelämässä pätevät omat sääntönsä ja kunniakoodistonsa niiden ohjeiden noudattamiseen ja mikäli ei tyydy paikkaansa rivissä tai omiin rajoitteisiin esimiehenä, saa aika usein lähteä. Monet myös torjutaan aika pian, kun ”uusi elämä” alkaa kutsua ja ihminen alkaa ”resonoida toisin”. Moni kaipaa elämäänsä muutosta, saa yhtäkkiä potkut ja siten uuden tilaisuuden tehdä sitä, mikä kiinnostaa. Mutta mikä sitten olisi mahdollisesti sitä uutta ja kivaa? Monta kertaa vanhoihin ajattelumalleihin sidottu työnhaku tai vanhoissa töissä uusien projektien aloittaminen myös estetään ihmiseltä siksi, että olisi aika mennä elämässä eteenpäin. Ihan kuin siirtyisi elämänkoulussa esikoulusta alakouluun tai alaluokilta yläasteelle, tai yläluokilta lukioon.

Elämänmuutoksia voi ja pitääkin tarkastella niin, että elämässä on uusia asioita tarjolla. Pelko kaikkea epävarmaa, tuntematonta ja hienoa kohtaan kuitenkin sitoo vanhoihin käyttäytymis- ja toimintamalleihin, vanhoihin työtehtäviin ja vanhoihin ystäviin sekä muihin ihmissuhteisiin, joista ei enää edes oikeastaan piittaisi, mutta rajan vetäminenkin on vaikeaa. Pelko voi olla myös esteenä sille, että uudet tilaisuudet ja mahdollisuudet tehdä ja toimia menevät ohi suun. Pelko asioiden ”väärin tekemisestä” estää monia tekemästä asioita oman mielensä ja johdatuksensa mukaisesti. Pelottaa, että ihmiset nauravat, pelottaa että tulee takkiin, pelottaa, ettei uusi ovi avaudukaan, pelottaa etteivät siivet kannakaan ja pelottaa, että joutuu häntä koipien välissä sitten kömpimään takaisin ja taas joutuu naurunalaiseksi.

Sellainenkin pointti on, että jos ei koskaan yritä, ei voi onnistua. Jos ei koskaan kokeile, ei voi tietää mitä siitä seuraa. Moni joutuu muutoksen eteen, koska yksinkertaisesti joko työpaikka viedään, asiakkaat viedään tai keho tekee tenän, kun joutuu tekemään asioita vasten parempaa tietoaan.

Perusturvallisuutta horjuttavat tekijät ja niiden kanssa painiminen vievät voimia. Ne pakottavat miettimään, millä asioilla on oikeasti merkitystä. Millaista sijaa raha näyttelee elämässä? Mitä kaikkea on valmis sen ja nimensä eteen tekemään? Perusturvallisuuteen kuuluvat koti, läheiset ihmissuhteet, jokapäiväinen leipä ja mielekäs tekeminen henkensä pitimiksi. Turvallisuuden tunne nousee eri ihmisillä eri asioista. Jonkun mielestä on turvatonta, kun kotona ei saa olla oma itsensä, mistä toinen ei piittaa, kunhan ei tule nyrkistä. Jonkun mielestä on turvatonta, kun puoliso ei ole halukas tai kyvykäs säästämään, kun itse asiassa pitäisi olla vaikkapa perittyä omaisuutta, jotta olisi perusturvallinen olo. Jonkun mielestä tietyn tyyppinen tutkinto on ihmisyyden mitta ja toinen taas ei piittaa pätkääkään, kunhan toinen hoitaa oman leiviskänsä perheen arjesta. Yhdelle on äärettömän tärkeää poliittinen tai uskonnollinen vakaumus ja toista ei voisi vähempää kiinnostaa.

Jokainen joutuu pohtimaan, missä menevät turvallisuuden ja turvattomuuden rajat. Suolla heräävät alligaattorit heti ja aloittavat ihmisessä rajun negatiivisen hormonisyklin, kun ihminen joutuu miettimään, onko tässä ympäristössä turvallista elää vai ei, joutuuko antamaan liikaa periksi omasta kunniastaan, omista tarpeistaan, omista keinoista toteuttaa itseään – ja lopulta, mitä niiden asioiden takana pelkää? Kunnian menetystä? Yksin jäämistä? Eristetyksi joutumista, torjuntaa, halveksuntaa vai kaikkia yhdessä? Suomalainen sosiaalijärjestelmä hyvin pitkälti huolehtii siitä, että perustarpeet tulevat täytetyksi. Täällä ei ole juomavedestä tai ruoasta pulaa, joten siinä ohessa luulisi kunniakysymysten olevan pikku juttu.

Henkilökohtaisessa kunniassa on kuitenkin suurin voima. Kaikki, mitä ihminen tekee omia arvojaan ja omia prinsiippejään vastaan on tuhoisaa, tietön tie ja päättymätön suo. Sydänmajakka pakottaa tutkimaan omat pelot, omat arvot ja oman kunnian hyvin tarkkaan. Se, mitä ja miten ihminen sitä kunniaansa ilmaisee, millaisia töitä sen kunniansa eteen tekee ja mistä kaikesta on kunniansa puolesta valmis luopumaan, määrittelee ihmistä paljon. Tässä kohtaa pitää kuitenkin muistaa, että vaikka on yhteisiä rajapintoja, asiakkaan kunniapeli voi olla tyystin eri, kuin oma. Kunnia- ja luovuuskentät ovat erilaisia eikä niiden välille voi vetää yhtäläisyysmerkkejä, vaikka periaatteessa pelit ovat kaikilla samoja, säännöt ja rajoitteet voivat olla aika erilaisiakin. Suostuminen muutoksiin ja oman itsensä kuuntelemiseen on ratkaiseva tekijä. Kuten aiemmin armon vastaanottaminen oli tärkeää, pelkojen kohdalla sitä erityisesti tarvitaan. Pelkokertoimien rauhoittaminen, riskien kartoittaminen ja seurausten ennakoiminen ovat tärkeitä. Niiden näkeminen torjumisen ja pelkäämisen sijaan on avain kaikkeen. Jos ei halua ajatella itsestään hyvää eikä uskalla onnistua, on turhaa pyytää elämäänsä mitään enempää. Jos haluaa alisuoriutua, niin voi tehdä loppuun asti.

Jostain syystä ihminen on altis ehdollistumaan. Jos antaa itsensä suostutella positiiviselle kehälle, on altis ehdollistumaan negatiivisille kehillekin. Mikäli antaa toisten epäuskon lannistaa eikä uskalla yrittää tehdä asioita, joista oikeasti välittää, melko nopeasti antaa itsensä lannistaa toistamiseenkin. Siksi kannattaa mieluummin ohittaa negatiiviset ihmiset ja negatiivinen palaute ja rohkaistua kokeilemaan muutoksia edes jossain mittakaavassa. Jos ei itsekään uskalla uusia asioita, miten sitä uskallusta elämänmuutokseen voi välittää asiakkaillekaan? Jos oikeasti uskoo, että muutoksiin ei ole mahdollisuutta eikä pelkojensa voittamiseen uusilla keinoilla ole eväitä, kuinka voi tehdä asiakastyötä ja kehottaa toista tekemään samoin?

Sydänmajakka ohjaa joskus kulkemaan ympyrää, sillä jos ei oikein itsekään tiedä mitä tahtoo, suuntaviivat eivät ole selvillä eikä majakasta saa tarkkaa päämäärää. Joskus pelot voivat olla niin syvällä ja niin lamauttavia, että ne saavat laivat pysymään satamassa eikä mikään johda mihinkään. Energiahoitojen kentässä tehdään esimerkiksi katkaisuja edellisten elämien vannottuihin valoihin (joita voivat olla vaikka luostarielämien köyhyyslupaukset), ihmissuhteisiin jotka eivät enää tässä elämässä hyödytä (esimerkiksi puolisot, joiden kanssa karma on jo sovitettu lasten teolla) ja lisäksi aurasta voidaan puhdistaa kaikenlaisia entiteettejä (negatiivisia energiajäämiä) tai vainajien henkiä (jotka luulevat elävän sielun valoa määränpääksi).

Olin varsin arka ensin tekemään näitä katkaisuja, mutta totesin niiden tekemisen välttämättömiksi, koska painavat entiteetit väsyttivät niin, että saatoin nukahtaa kesken hoidon. Totesin varsin usein ihmisten vain hämmentyvän, jos heiltä alkoi kysellä omituisia; ”että perässä siis pyörii jotakin sähköjäämää? Jaa-has? Mitä se tarkkaan ottaen on? Mitä sille tehdään? Mitä tapahtuu, jos sen poistaa? Mitä tapahtuu, jos niitä ei poista?” Energioilla manipuloiminen on mahdotonta, koska hoito johtaa aina asiakkaan kannalta parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Vaikka hoitaisin tupakanhimoa, se saattaisi johtaa karkkilakkoon tai kahvin pois jäämiseen, ei tupakanhimoon. Jos raskaita mentaalirakenteita ja verkkoja ei poista, ne väsyttävät asiakasta entiseen malliin. Jos ne poistaa, elämässä pääsee menemään eteenpäin, tavalla tai toisella. Joskus se saattaa tarkoittaa uudenlaisia haasteita ihmissuhteissa, joskus taas tuo positiivisia uusia tuulia elämään. Koska en osaa sillä tavalla ennustaa, mitä hoidettava itse elämällään tahtoo tehdä ja uusilla voimavaroillaan, en voi taata hoidolle lopputulosta.

Ei pysty lääkärikään määräämästään lääkkeestä varmuudella sanomaan, auttaako se juuri sillä tavalla verenpaineisiin kuin olisi aikomus, entä auttaako se koko joukkoon muita mahdollisia ongelmia, joita verenpaineen hoitamisesta lääkkeellä seuraa. Opin siis luottamaan vaistooni siitä, keneltä hoidon ”tasosta” kannattaa kysyä ääneen eli päivätietoisuudessa ja keneltä lupaa pitää pyytää ”sielutasolta”, äänettömästi. Periaatteessa pyrin välttämään turhaa huolta ja murhetta, koska energioilla lisätään lähinnä elämänhalua ja -voimaa. Koen tärkeäksi hoitaa sellaisia asioita ja ilmiöitä, jotka tulevat itselle läpi, koska ne selvästi olivat ”yhteistä pintaa”, vaikka kaikki eivät tunnistaneet tai tunteneet niitä samalla tavoin. Neutraloidessani oman osuuteni, myös hoidettavalle vapautuu enemmän resursseja käytettäväksi omaan elämäänsä.

Eräs suuri pelko ja peikko pimentämässä sydänmajakkaa on rajapinta uskomusten ja karmisten noitavainopelkojen kanssa. Lääketieteen puolella ei näitä ”sähköisiä kytköksiä” tietenkään pystytä vielä toteen näyttämään ja pelätään, viekö tällainen ”uskomus-puoskarointi” ihmistä huonompaan kuntoon ja psyykkisesti epävarmemmaksi, mikäli siitä keskustellaan? Ja jos niihin vahingossa sattuisi uskomaan, ja niistä olisi vahingossa jotain hyötyäkin, eikö kaiken pitäisi olla sitten ennakoitavissa ja seurausten yleisessä tiedossa ja ääneen puhuttavissa hoidettavien asiakkaiden kanssa? Entäs, jos hoito vaikka tehoaa ja se olisikin peräisin ”pahasta” eli Saatanasta, eikä ”hyvästä” eli Kristuksesta ja Pyhästä Hengestä? Mistä sen voi tietää, että kuka on valotyössä ja osaa asiansa, entä kuka taas sitten tekeekään työtä oman etunsa nimissä eikä potilaan parasta ajatellen? Entä jos potilas vahingoittuu hoidosta pysyvästi jotenkin? Entäs, jos joku vaikka kuolee hoitoa saatuaan?

Entäs, kun osastolla on monenlaista majakkaa – kun yksi sanoo, että kaikki käsillä parantaminen on humpuukia ja toisen käskee luottaman vain Pyhän Hengen lahjoihin ja kolmas ei tunnista mistään hoidosta olevan mitään hyötyä ja neljäs taas tekee työtä täysin energialähtöisesti? Pahuuden ja pahan seurauksien pelko on keskeinen osa noitavainojen perinnettä ja seuraa tiiviisti mukana lääketieteessä. Kaikki, mikä ei ole elämää, on pahaa ja pelottavaa, sairaudet ja myös kuolema. Kaikki mikä ei ole toteennäytettävissä hyväksi, on pahaa, siis myös sellainen valotyö, jota tehdään kirkon siunausten ulkopuolella, vaikka olisi kuinka valotyötä – kun on vain yksi ainoa valon taajuus, jota voidaan turvallisesti noudattaa. Käsittelen asiaa varjojen luvussa tarkemmin.

 Rajapinnat; risteykset 2,5-7,4 ja 1,4-3,6

Hoitoetiikassa on kuvion mukaisesti kaksi rajasisäpintaa, joiden yhteinen nimittäjä on kunniakenttä, tosin eri chakrojen näkökulmasta. Toinen pinta on niska-lantiossa näkyvä yhteys 2-5 luovuuskentän puolella ja kunniakentässä sydämen- ja yhteiskunnalliset totuudet 7 sekä 4. Toinen rajapinta kulkee kunniakentässä 1-4 chakrojen kautta ja sitä peilaavat voimakentän chakrat 3 henkilökohtaista voimaa ilmaisten ja 6-chakra, oma intuitio ja elämän näkeminen. Rajat kohtaavat majakan valossa, mutta on mielenkiintoista, kuinka henkilökohtainen voimapeli sekä luovuuspeli eivät valokenttää lukuun ottamatta mitenkään kohtaa. Luovuus on sidottu kunniaan ja voima on sidottu kunniaan. Rajapinnat piirtävät majakalle kerrokset ja ohjaa, kuinka näitä elementtejään yhdessä sujuvasti voisi käyttää. Sisäpinnat läpi käyden tulee käytyä myös kaikki yleisesti tiedossa olevat kehollisesti vaikuttavat chakrat 1-7 ja ääripisteiksi jäävät chakrat 8-12, niistä seuraavassa luvussa.

Voimakentän ja kunniakentän ensimmäiset vastaavuudet ovat chakrat 1-3. Piirrosta tehdessäni tämä selittikin suuresti sitä, miksi häpeän ja pelon keskinäinen suhde on niin vahva, toisaalta hyvällä kehällä kunniallisuus tuo rutkasti henkilökohtaista elämänvoimaa. Häpeällisten ja piiloteltavien asioiden torjunta vie kohtuuttomasti energiaa, kun kaiken aikaa pitää torjua niiden asioiden paljastumista. Toisaalta Suomessa ei ole oikein luvallista ”leveillä” saavutuksillaankaan, uskotaan oikeamielisyyden heijastuvan suoraselkäisyytenä kaikella tavalla ilman sanomistakin. Häpäisevä ja syyllistävä kasvatus ovat hyvin tavallisia edelleen. Ruumiillinen rangaistus on saatu kitkettyä pääosin pois, mutta sanallisesti pelotellaan ja häpäistään aika paljonkin. Millä tavoin puhutaan työkavereista ja puhutellaan asiakkaitakin, ei ole aina kaunista kuultavaa. Alempiarvoisuuden osoittaminen oman aseman pönkittämiseksi on vuorovaikutuskentissä todella syvällä. Hoidon kentässä tuntuu olevan suuria eroja sillä, mikä on ”sallittua” sairastelua, kunniallista ja jopa ymmärrettävää, verrattuna siihen, mikä on itseaiheutettua ja siten luvallisesti kyseenalaistetaan potilaiden asema sairautensa kanssa sairaana, apua hakemassa. Läheskään kaikki eivät halua vastaanottaa apua tai hoitoa, vaikka tulisivatkin näyttäytymään oireidensa kanssa, joten potilasaineksessa sikäli ei ole eroja, oliko sitten ”sallitusti” vai ”itseaiheutetusti” sairastunut.

Erityisen loukkaavaa on, jos häpäisyksi koettu tapa puhua pomppaakin yli hierarkiarajoista. Mikäli vaikkapa lääkäri ei saakaan sitä kunnioitusta, jonka katsoo kuuluvan osakseen hoitajalta, jonka ei pitäisi olla alkuunkaan edes samalla viivalla arvioimassa työtä tai sen laatua? Röyhkeys ja kapinallisuus nousevat ensimmäiseksi mieleen ja kihinä alkaa kuulua korvien välistä. Toisaalta myös täydentävien hoitomuotojen ja lääketieteen yhdistely koetaan tällaisen rajan ylittämiseksi, sehän olisi tietyssä mielessä rienausta! Ihan kuin sillä kyseenalaistettaisiin osaaminen ja ammattitaito, kun kiistetään kaikkivoipaisuus, vaikka se ei olekaan varsinainen tarkoitus.

Aina kiistellään lopulta normeista; siitä mikä ihmiselle on hyväksi ja mikä ei. Millainen elämäntapa olisi hyvä ja tavoiteltava, millä lailla ei missään tapauksessa ainakaan pitäisi toimia ja mikä hajottaa, entä mikä vie eteenpäin? Mikä on kenenkin kohdalla ”pienemmän riesan tie” ja pitäisikö ihan kaikille olla samanlaiset säännöt tai tavoitteet? Mitkä ovat hyviä ja laillisia keinoja näiden tavoitteiden saavuttamiseksi, mikä hajottaa yhteiskuntaa ja mikä sitä rakentaa? Mikä syö voimaa ja millä sitä saadaan rakennettua lisää, niin yksilölle kuin yhteiskunnallisille rakenteillekin? Kenellä on niitä rakenteita lupa kyseenalaistaa ja lupa purkaa? Entä kuka saa arvioida, millä keinoilla eteenpäin ollaan menossa, kuka on riittävän älykäs ja tarpeeksi koulutettu? Millä tittelillä ja tutkinnolla voidaan jonkun ammattitaito ja ajattelukapasiteetti varmistaa?

Asiakkaan puheista häpeät ja kunniat sekä voimat ja pelot on suhteellisen helppoa selvittää keskustelemalla mistä tahansa aatteisiin ja arvoihin liittyvästä. Ihmisellä on aina logiikka, oli se omaan verrattuna kuinka nurinkurinen hyvänsä. Mikäli pystyy eläytymään toisen ihmisen asemaan, rakentamaan silmiensä eteen tämän kannatteleman maailman, pystyy käsittämään ja ymmärtämään tämän asenteita ja tekemiä ratkaisuja. Toisaalta ei pitäisi koskaan aliarvioida kenenkään älyllistä kapasiteettia, eikä toisaalta yliarvioida tämän tiedon määrää. Tiedon jakaminen ja ymmärryksen lisääminen on yksi hoitamisen perustehtävistä.

Sairauden vuoksi elimistössä tapahtuu sarja kaikenlaisia asioita, mitä niistä voi parhaimmillaan ja pahimmillaan seurata. Miten niihin voi vaikuttaa itse ja mitä niille voidaan tehdä ulkopuolelta? Hallinnan tunteen lisääminen niin, ettei asiakas olisi marionettina omassa elämässään edellyttää ensinnä omienkin ympyröiden hahmottamista. Jos itse on sidottu kaikenlaisiin ihmissuhdeverkostoihin ja käyttäytymismalleihinsa, kuinka sidottuja asiakkaat ovat omiinsa? Asiakkaat tuskallisen usein ovat tietoisia siitä, millaisia asioita heillä tunnollaan on. Asioiden torjumisen lopettaminen vain on pelottavaa, koska se tietää uudenlaisen ja uuden muotoisen elämän aloittamista.

Tämän reunan toinen rajapari ovat chakrat 4-6, jotka käsittelevät nimenomaan rakkautta ja surua sekä intuitiota oman ihmissuhteiden ja elämän suhteen. On vaikeaa haastaa sellaisia ihmissuhteita, joista on ollut kenties tavalla tai toisella riippuvainen jo vuosikymmenet. Koska koneistoon on ”aina” kuulunut se puoliso tai anoppi, mitä tekisin ilman häntä? Entä jos tunnistan tai tunnustan, ettei kaikki olekaan lapsena mennyt ihan kuin strömsössä ja se turvallinenkin vanhempi on itse asiassa ollut kaikkea muuta kuin turvallinen, räjähtääkö koko pankki? Tällä rajalla paetaan usein totuuksia niin, että happi loppuu ja on univaikeuksia. Ei uskalleta mennä nukkumaan, etteivät pelottavat unikuvat kävisi toteen tai ettei ”se tiedostamaton” saisi yliotetta. Ahdistus on käsin kosketeltavaa, eikö olisi parempi antaa mörköjen pysyä suollaan, ettei tarvitsisi kohdata niitä? Nämä pelot liittyvät aina ihmissuhteisiin ja kaikkeen siihen, mitä niiden kautta voidaan tehdä. Voidaan syyllistää, häpäistä, nöyryyttää, pelotella, häiritä ja pahoinpidellä. Voidaan ohittaa, vaieta kuoliaaksi, jättää yksin, torjua, kiusata ja unohtaa.

Pelon reunalla eläminen on raastavaa, koska suolla ulvovat sudet ja rähjäävät alligaattorit eivät ole koskaan hiljaa. Ne muistuttavat olemassaolostaan kaiken aikaa, tavalla tai toisella. Ihmiset joutuvat samaakin ongelmaa työstämään kerros kerrokselta, koska erilaiset pelot vaikuttavat monessa eri kerroksessa yhtä aikaa. 12-portainen sielurakenne on itse asiassa aika näppärä rekonstruktio siitä, kuinka monitahoinen ihminen on ja kuinka monessa vaiheessa samaakin luuta saattaa joutua kalvamaan. Sipulin joutuu kuorimaan yllättävän monta kertaa, eri kannalta ja kun sipulit itkettävät eri tavoin linkittyessään erilaisiin ihmissuhteisiin eri elämänvaiheissa, ei se missio ole koskaan helppo. Kuka siihen kanssakulkijaksi sitten halutaankin mukaan, se on tärkeä tehtävä.

Olen usein saanut palautetta siitä, että ihmiset ovat niin herkkiä, että särkyvät jos asioita liikaa pengotaan. Oma kokemukseni on niin asiakaspalvelusta kuin siviilistäkin, että enemmän ihmistä vääntää rikki ja vääristää se sietämätön jännite, joka tulee näiden ydinpelkojen torjumisesta ja pyrkimyksestä säilyttää kulissit keinolla millä hyvänsä. Yksittäistenkin pelkojen ja mörköjen esiin saaminen ja jännitteen vähentäminen auttaa toipumisessa. Torjunta kuluttaa paljon energiaa ja saa aikaan täysin käsittämättömiä käyttäytymiskuvioita, kun pyritään peittelemään sisäisen tilan ongelmia, että päästessään yli torjumistaan asioista ihmiset toteavat prosessin kannattaneen – sittenkin, vaikka välillä olisi usko loppua.

Ihmisillä on usein kolmiportainen tietoisuus; ihanne ja tavoite johon pyritään, se todellisuus jota eletään ja sellainen todellisuus, jota torjutaan. Pelot ja sosiaaliset verkostot repivät ihmisiä, jolloin tiedostamattomalla todellisuudella on paljon valtaa ihmiseen. Elämänvoiman lisääntymisen myötä ihmiset alkavat pyrkiä kohti yhtä, ehjää ja hallittavaa tietoisuutta. Ensin on tultava tietoiseksi siitä, mitä pelkää ja torjuu, jotta voi olla läsnä juuri nyt ja juuri tässä hetkessä. Kun tiedostamattomalla on paljon valtaa, ihminen elää kuin lapsi, sisäisestä lapsestaan käsin kaikkeen reagoiden. Tällöin päällimmäisinä ovat huolet ja joskus aggressiivinenkin ote elämään. Omia voimia ja kapasiteetteja ei täysin tunneta. Ympäristö reagoi usein suuttumalla ihmisen ajattelemattomuudesta. Varsinainen ympäristön vihastuminen tulee, kuten lapsen kasvatuksessa, siitä, että ei tunneta sääntöjä. Hoitosuhteessakin napanuoran venytyksestä loukkaannutaan ja ollaan huolissaan siitä, miksi toinen ei ymmärrä, millaisia vaaroja on edessä, jos ei toimita kuten ohjeet annetaan. Lapsi särkee asioita ja suhteita ympärillään toimiessaan ajattelemattomasti sekä sotkee pesänsä, kun hallinnan tunnetta ei ole. Ympäristö arvioi, että yksilö käyttäytyy tällä tavoin ärsyttääkseen tahallaan, ollessaan huomionkipeä ja suhtautuu vihamielisesti sisäisen lapsen möläyttelyyn, kipupisteiden tölvimiseen ja myös huomattavalla varauksella viattomaankin uteliaisuuteen ja rajojen sekä seurausten tutkimiseen.

Takana on auktoriteettiaseman kyseenalaistamisen pelko. Alkaessaan hahmottaa ihmissuhteita yleensä ympärillään, ihminen alkaa tutkia suhteitaan muihinkin rakenteisiin ja instituutioihin, olivat ne tutkimusretket hänelle sitten haitallisia tai rakentavia. Hoitosuhteen halutaan edustavan auktoriteettiasemaa ja monin paikoin ymmärretäänkin sitten sitä kapinaa, joka tulee sen aseman kyseenalaistamisesta – muttei aina.

Ehjä ja hallittava tietoisuus tulee toisaalta myös siitä, että tavoitteet ja ihanteet eivät ole saavuttamattoman korkeita. Onko se tavoiteltu kulissi välttämätön ja riittäisikö kenties vähempikin? Usein tavoitteet tulevat enemmänkin ulkopuolelta kuin omista tarpeista lähtien, kun pyritään elämään todeksi esimerkiksi vanhempien asettamia unelmia, joko tietoisesti tai tiedostamatta annettuja. Jos todellisuus ei ihan rakennu sellaiseksi, kuin millaisia tavoitteita on saanut elämäänsä kotoa evääksi, siitäkin voi muodostua kohtuuton taakka. Ensin valitaan puoliso joka ei vahingossakaan niitä normeja täyttäisi ja sitten paitsi syyllistetään toista siitä, ettei tämä muutu, myös syyllistetään itseä siitä, ettei tullut valittua viisaammin. Tällaisen totuuden oivallettuaan monelle nousee sisu kaulaan; voiko sitä myöntää julkisesti, että tuli tehtyä väärä valinta? Voiko ja kehtaako lähteä eri teille elämänikäisten ystävien tai kumppanien luota, entä mitä siitä seuraa?

Elämänvoiman lisääntyessä aletaan työstää sitä, minkä itse tiedetään olevan itselle hyväksi. Moni joutuu toteamaan, että ihmissuhteet ovat ehkä rakentuneet ihan joillekin muille, kuin omille arvoille. Maailman monimuotoisuus parhaimmillaan aukeaa tässä vaiheessa. Kohtaa ihmisiä, joiden toteaa sittenkin soveltuvan omille arvoille ja löytää ihmisiä, joille merkitsee paljon, kun ja vaikka on oma itsensä, eikä hyssyttele tai paina villaisella itselle tärkeitä asioita.

Rajapinta luovuuden kentän ja kunniakentän välillä on myös mielenkiintoinen. Toisesta päästään peilinä ovat valikoitujen sosiaalisten kontaktien Sakraalichakra (2) ja Kruunuchakra (7), toisessa päässään sydänmajakan 4-5 -chakrat. Kruunuchakran kuvasin olevan työelämän kunniallisuutta peilaava energiakeskus ja kun sitä peilaa sitten sosiaalinen verkosto syyllisyyksien ja ylpeyksien kautta, päästään mielenkiintoiseen efektiin. Toisaalta hoidettavien rooleihin omissa ympyröissään päästään hyvin harvoin. Sairaalatyössä potilaat eivät ole kokonaan omia itsejään, he ovat varsin haavoittuvassa asemassa ollessaan objekteja subjektien sijaan. Heidän kuvailunsa omasta asemasta voi näyttäytyä hyvin toisenlaisena kuin miltä todellisuus näyttää – niin hyvässä kuin pahassakin. Joku saattaa silotella tekemisiään tai tekemättä jättämisiään, saattaa kuvailla elävänsä unelmaansa vaikkei niin oikeasti asia olisikaan. Joku saattaa esittää itsensä täydellisenä uhrina, vaikka käyttäytyisi töissä kuin pahin narsisti.

Toisaalta syyllisyys kyvyttömyydestä hoitaa annettu leiviskä viittaa vahvasti kärsimyskruunuun. Hyvä kruunu toisaalta on tervettä ylpeyttä siitä, että täyttää tehtävänsä ja ottaa paikkansa yhteiskunnassa. Suomalaisilla on vahva työn kulttuuri, monessa suhteessa sosiaalinen verkosto on sidottu työelämään ja työttömyys tarkoittaa monille myös muusta sosiaalisesta elämästä eristäytymistä. Hoitajien pintana tämä on sellainen, että usein seurustellaan toisten hoitajien kanssa tai hyviä työkavereita nähdään paljon siviilissäkin. Täydentävällä puolellakin taitajat ja parantajat, näkijät ja tietäjät seurustelevat paljon keskenään. Työ on yksin tekemistä monessa suhteessa ja toisaalta muille on turhaa selitellä kokemuksiaan, sillä harva ulkopuolinen uskoo tai ymmärtää, mistä on kysymys.

Parisuhteissakin puolison työ ja asema työyhteisössä on yllättävän tärkeä. Se viestittää omalla tavallaan yhteiskunnallisesta statuksesta ja se on linkittynyt turvallisuuden tunteeseen omalla tavallaan. Mikäli toista voi terveellä tavalla arvostaa hänen tekemästään työstä, pullat ovat hyvin uunissa, mutta jos ei, on piru merrassa. Tällä rajapinnalla varjellaan omaa kunniallisuutta ja mikäli sellainen henkilö, johon itse on kytköksissä, ei täytä kunniallisuuden vaatimuksia, se johtaa rajuun kierteeseen, kun täytyy ihmissuhteessa taistella siitä, kumman ”totuus” on ”oikeampi” ja oikeutetumpi. Tämä koskee yhtä lailla kaikkia ihmissuhteita, mutta repii enemmän parisuhteita ja myös vanhemmuutta, kun lapset lentävät pesästä ja alkavat ajatella omilla aivoillaan. Kahteen jälkimmäiseen ollaan itse sähköisesti sidoksissa, joten heidän kunniallisuutensa tai kunniattomuutensa vaikuttaa omaan olemiseen radikaalisti. Ystävyyssuhteet voivat olla yhtä tärkeitä tai tärkeämpiäkin, kun perhesuhteet, mutta viime kädessä niihin ei tarvitse sitoutua niin paljon ja on helpompaa antaa ystävän olla asioista eri mieltä, kuin itse on.

Yhteiskunnallisista totuuksista ja niihin liittyvästä ilmaisun vapaudesta pidetään suomalaisittain kovaa kiinni. Demokraattisuus on yksi Suomen vahva vientivaltti. Sananvapauden eteen on tehty paljon työtä ja suomalaiselle on kauhistus sellainen diktatuuri ja rajoittaminen, mitä muualla maailmassa on paljonkin. Vaikka säätyjärjestelmistä on paljolti hankkiuduttu eroon, ne vaikuttavat pinnan alla, vähintään siinä, millaisia asioita ihmisellä on tarve luoda elääkseen. Säätyjärjestelmien elävyys muualla maailmassa menee Suomessa kerrassaan yli ymmärryksen. On vaikeaa kuvitella, kuinka leimaava koko kastijärjestelmä vielä Intiassa on tai kuinka brittiläinen luokkajako edelleen vaikuttaa yhteiskunnassa ja kuinka vaikeaa niitä rajoja on päästä rikkomaan, koska meillä voi työllään ansaita paikkansa ”säädyssä kuin säädyssä” ja koulutuksella turvata selustansa.

Toisaalta tasapäistämisen kulttuuriin ollaan hienokseltaan kyllästymässä, erottuminen erikoisosaamisella on hienoa. Se ymmärretään myös koulu- ja työelämässä, ettei kaikilla ole resursseja ihan samanlaisiin tuloksiin kuin toisilla ja osa taas ymmärryksensä ja oppimiskykynsä kanssa turhautuu, jos ei pääse toteuttamaan itseään jollakin tavalla edistyneempien parissa. Ihmisiä on kaikenlaisia eikä koulussa opiskelu palvele kaikkia, sieltä kun ei aina saa niitä oppeja, joita niin sanotusti oikeassa elämässä tarvitaan selviytymiseen ja pärjäämiseen. Peruskoulutus on kuitenkin hyve ja etuoikeus, jota ei kaikkialla maailmassa ole, mistä on syytä olla kiitollinen.

Sydämen totuuksien ja niiden ilmaisun pitäisi olla yhdenmukaista 4-5 -chakrojen keskeisinä pintoina. Toisaalta, jos niiden ilmaisu täysimääräisenä estyy, seuraa tukehtumisen tunne. Toisaalta taas arvojensa mukaan eläminen kertoo siitä, että todellisuutensa on todella rakentanut ihanteidensa mukaiseksi. Luovuutensa ja itseilmaisunsa tukahduttaminen ajaa väkisinkin kapinaan; joko keholliseen sairasteluun tai sitten elämänmuutoksiin, joita on pakko alkaa tehdä, ettei sairastumiskierre saa otetta. Ihmissuhteisiin liittyvät surut ja niiden kohtaaminen on tärkeää, vaikkakin uhkaavaa ja pelottavaa. Elämänvoiman herääminen kuitenkin pakottaa valitsemaan toisten tai itsen väliltä. Mikäli itseilmaisuaan ei saa jollakin tavalla auki, ajaudutaan uhraamaan omat unelmat toisten edestä ja se saa sydänkompassin sekaisin.

Tällä rajapinnalla ajaudutaan helposti päihteilyyn, koska tiedostamattoman ja omien olemuspuolien kanssa halutaan olla tekemisissä, eikä se aina onnistu päivätietoisuudessa. Tämän rajapinnan käsittely tulee portaittain toisen kanssa; itseen tutustuminen tapahtuu aina ihmissuhteiden rakentamisen ja haastamisen kautta. Moni päihteitä käyttävä toteaa, ettei kykene tavoittamaan itsestään tiettyjä osa-alueita selvin päin, koska suojaukset ovat liian korkealla ja toisaalta tiedostamattoman pelko sekä ihmissuhteiden haastaminen on niin uhkaavaa. Totuudet oivalletaan usein kyllä päihteiden vaikutuksen alaisena, mutta niitä ei osata tai uskalleta etsiä tietoisessa tilassa.

Vaatii itsensä haastamista myöntää selvin päin eikä aina päihtyneenä tai unissaan, millaista todellisuutta ja keiden kanssa oikeastaan haluaa jakaa. Vaaditaan siis rehellisyyttä itseään kohtaan ja oman elämänsä suhteen, että pääsisi oman elämänsä herraksi. Miten sovittaa unelmat ja todellisuus toisiinsa? Kas, siinä pulma. Usein ihmisillä on varsin tarkat rajoitteet sen suhteen, mitä he voivat tai uskaltavat itselleen elämässä pyytää, millaiset ammatit ovat soveliaita ja millaisissa porukoissa voi pyöriä, että olisi ”yhteiskuntakelpoinen” tai omassa säädyssään elelisi herroiksi. Mielekäs työ itseilmaisun keinona sekä itselle mieluisat sosiaaliset verkostot ovatkin mielenterveyden perusta. Pakotettuna itsensä ja arvojensa vastaiseen elämään ajetaan ihmiset riippuvuuskierteisiin.

Myös erilaisiin terveisiin asioihin voi kehittää riippuvuuden: uskonnollisiin kokemuksiin, urheiluun, ihmissuhteisiin, seksiin, voittamiseen ja toisten tarpeiden täyttämiseen eli orjuuteen. Jokainen ihminen on ollut lapsena olosuhteiden uhri ja vanhemmistaan riippuvainen. Normaalisti riippuvaisen arkkityyppi täydentyy ja vaihtuu kasvuprosessissa, kun oma elämänhallinta kehittyy. Näin ei kuitenkaan läheskään aina tapahdu. Erilaiset päihdekokeilut aloitetaan jo hyvin nuorina ja toisaalta traumaattiset ihmissuhteet sitovat sekä vanhempiin että sisaruksiin arvaamattoman kovilla sidoksilla. Tulin näistä sähköisistä kytköksistä tietoiseksi alettuani saada mustasukkaisuuteen viittaavia sähköiskuja lapsuuden perheenjäsenten puheluista ja tekstiviesteistä. Ihmettelin pitkään, mistä voi olla kysymys, mutta tajusin hiljalleen, että karmisten kiertojen syvyys, sukupolvitraumat ja tämän elämän haasteet ovat yhtenä mylläkkänä ihmisten kehostoissa. Näiden sähköisten sidosten purkaminen auttaa riippuvuuksista eroon pääsemisessä merkittävästi.

Ihmettelin, miten reaktio oli mahdollinen, koska en paljonkaan omasta mielestäni ollut tuohon aikaan lapsuudenperheeni kanssa tekemisissä. Karmisista yhteyksistä ja syyllisyyksistä oivalsin uusia asioita luettuani Paulo Coelhon Alefin. Teoksessaan Coelho kertoo kohtaamisestaan nuoren naisen kanssa, jolla oli voimakas johdatus ”yhteyteen” Coelhon kanssa. Maagikkona Coelho matkusti menneisiin elämiinsä ottamaan selvää, mikä heitä yhdistää; tarina on hieno kuvaus siitä, kuinka karminen sidos saattaa pitää otteessaan, johtaa erilaisiin kohtaamisiin ja kuinka syyllisyys saattaa pitää otteessaan vuosisatoja hakiessaan armahdusta ja sovitusta.

Toisaalta riippuvuuskäyttäytyminen voi alkaa todellisuuden pakenemisena. Käsillä olevaa ihmissuhdetta ja elämäntilannetta pitää jollakin tavalla koetella ja suomalainen päihdekulttuuri nimenomaan nollauskeinona ja todellisuuden torjuntamekanismina ajaa selvittämään omia arvoja toisten päihdevaikutteisten kanssa. Päihteily on oire vuorovaikutusongelmista ja itseilmaisun haasteellisuudesta, pelosta ja torjunnasta joka liittyy läheisiin ihmissuhteisiin. Se on helppo tapa oppia ja sekoittaa muutenkin haasteellisia ihmissuhteita entisestään. Se on näppärä keino kapinan ilmaisuun ja se on niin syvällä, että sen haastaminen on vaikeaa. Toisaalta on hyvässä muistissa, kuinka kieltolaki sai aikaan rikollisuuden röyhähtämisen, kun viinaa sitten trokattiin rajojen takaa. Alkoholin ja muiden päihteiden kieltäminen on taasen oireen hoitamista, eikä todellisen ongelman selvittämistä. Vaikka ei olisi viinan tippaa ottanut koko ikänään, voi oireilla kaikella tapaa kuin päihdeongelmainen.

Sitoutumisen pelko kyvyttömyyteen saakka on oire siitä, että pelkää vapautensa ja itseilmaisuoikeutensa menettämistä, jos sitoutuu jonkun kanssa yhteiseen sopimukseen työstä, rahasta tai perheestä. Aikataulujen ja sovittujen päivämäärien noudattamisen vaikeuksiin liittyy toisaalta intuitiivinen asenne, koska asioita tehdään ”kun aika on oikea”, mikä usein on vapauteen ja paimentolaiskarmoihin liittyvä elementti. Sisäistä maailmaa ei avata ja se torjutaan toisaalta itseltäkin, koska pelottaa, mitä sen avaamisesta seuraa. Jos tulee kertoneeksi näyistään ja visioistaan, jotka voisivat olla monille antoisiakin, ne aluksi ovat hämmentäviä ja saattavat tukahduttavassa ilmapiirissä saada halveksuntaa ja pelkopohjaista torjuntaa osakseen.

Torjunnan ehkäisemiseksi eristäydytään omaan maailmaan ja niitä visioita ruokitaan sillä, että niitä kutsutaan esille kemikaalien vaikutuksen alaisena. Kemikaaleissa on yksi huono puoli; ne todella muokkaavat kehostoa ja visio ei lopukaan, kuten se loppuisi päivätietoisuudessa, tehtävänsä täytettyään, vaan jatkaa kehostossa elämäänsä niin kauan, kuin kemikaalia riittää maksassa käsiteltäväksi. Taiteilijaelämään liittyvä erilaisten huumaavien aineiden käyttö liitetään kulttuurissa vahvasti. Se on yhdenlaisen boheemiuden merkki, mutta se on surullinen ja vääristynyt oire. Luomisvoimiin liittyvä päihteily on vaarallinen ja tuhoisa kierre, joka ottaa helposti vallan, koska ihminen sitoo luovuutensa nimenomaan päihteeseen alkaen ajatella, ettei luovuutta ole ilman päihdettä tai muuta riippuvuuden kohdetta.

Periaatteessa kysymys on astraalitasolle jumittumisesta. Todellinen luovuuden rakentaminen lähtee siitä, että tosiaan raastetaan itsensä irti kaikista riippuvuuksista, kohdataan omat paholaiset ja painajaiset, eikä enää alistuta ulkopuoliseen ohjaukseen. Tarot-pakassa paholaisen kortti edustaa tätä riippuvuutta. Niin kauan, kuin on sidoksissa sydänyhteyksien kautta toisiin ihmisiin, päihteisiin, rahaan, instituutioihin, syyllisyyteen, häpeään tai pelkoon, ollaan hukassa ja peloteltavissa noudattamaan kaikkea muuta, kuin omaa totuutta. Toiset ovat näistä uhkakuvista tietoisia ja herkemmät näkevät nämä entiteetit konkreettisina mörköinä elämässään. Joskus ne leimautuvat tiettyihin ihmissuhteisiin tai yhteiskunnan laitoksiin.

Kaikkea sellaista, mitä täytyy pelätä ja paeta, voi pitää kahleena, joka pitää irrottaa. Se edellyttää rehellistä elämää ja näiden pelkojensa rehellistä kohtaamista. Jos vaikka taparikollinen pelkää poliisia, se on luonnollista, mutta armotonta ja vaatii elämänasenteen konkreettista muutosta. Jos lapsi pelkää opettajaa se kertoo usein joko opettajan todellisesta ammattitaidottomuudesta tai sitten lapsen huolesta siitä, että tietää itsekin tekevänsä koulutyönsä ali kaikkien rimojen. Mikäli lapsi pelkää vanhempiaan, heihin liittyy suoritusvelvoitteita, joista lapsi kokee, ettei pysty täyttämään. Tällöin on vanhempien vastuulla kohdata lapsen pelot sekä suorituspaineet. Jos täytyy pelätä pankkia, se kertoo huolesta ja pelosta täyttää siihen liittyvät velvoitteet.

Monet peloista ja kahleista ovat täysin absurdeja, koska poliisia voi pelätä, vaikkei heidän kanssaan olisi edes missään tekemisissä, niin paljon ettei passin hakeminen onnistu ilman rauhoittavia. Kirkkoa voi pelätä niin paljon, että kiertää sellaiset kaukaa ja tärisee hiki hatussa aina, kun sinne joutuu sisälle astumaan. Pankkia voi kammota niin paljon, että kieltäytyy ottamasta lainaa pennin latia, ettei joutuisi orjuuteen tahtomattaan. Pelot voivat olla takaumia edellisistä elämistä, jotka ovat sen verran pinnassa, että pelko pääsee pintaan. Vaihtoehtoisesti pelon voittaminen toisin toistamalla voi olla oppiläksy ja haaste tässä elämässä.

Sydänyhteyksien irrottaminen tai ainakin voimakas rajoittaminen ja rajapintojen käsittely on ensiarvoisen tärkeää, jotta voisi seisoa omassa voimassaan eikä valokeho hajaantuisi. Ihmissuhteisiin liittyviä pintoja voi olla paljonkin. 12-portaisessa sielurakenteessa saattaa olla kahdesta kuuteen yhteistä pintaa joko peilinä tai täsmäpintoina, niin sanottuina kaksoisliekin opetustehtävinä. Peili- ja kaksoisliekkisidosten ollessa kyseessä ihmissuhteen toisessa osapuolessa tunnistetaan oma valon rakenne ja niitä on maallikon suhteellisen haasteellista erottaa toisistaan. Kaksoisliekki on oman sielun täydellinen puolisko, oma feminiininen tai maskuliininen vastine sielun jakaannuttua karmojen kierrossa. Peilisuhteessa toinen heijastaa pintana oman valon takaisin, jolloin yhteys tuntuu samanlaiselta kuin se olisi kaksoisliekki.

Olennaista on käsitellä pinnat. Joidenkin kanssa pintoja käsitellään koko elämä parisuhteessa, toisten kanssa hyvässä ystävyyssuhteessa, joidenkin kanssa työskentely tapahtuu matkan takaa työstäen omaa itseään. Varsinkin peilisuhteen ollessa kyseessä saattaa jäädä huomaamatta peilin pitäjän oikea persoonallisuus, kun kiinnitetään huomio siihen rakkaudellisuuteen, jonka toinen heijastaa takaisin. Kaksoisliekeissä ja peilisuhteissa valtava tarkoituksellisuuden ja rakkaudellisuuden tunne sekä välitön sydänyhteyden rakentuminen ovat leimallisia. Sydänyhteyden tunnistaa siitä, että ”sydämet laulavat” tai vaihtavat tietoja kohdattuaan ja se on huumaannuttava tunne, kuin rakastuisi ensisilmäyksellä. Lapsensa synnytettyään saattaa kokea vastaavanlaisen tuttuuden tunteen, tarkoituksellisuutta ja merkityksellisyyttä ”juuri tämän” ihmisen saamisesta elämäänsä.

Kohtalonuskoisuus ihmissuhteissa yleensä on sinänsä oikeilla jäljillä, että ketään ei kohdata sattumalta. Kaikilla, niin rakkaudellisilla kuin haastavillakin ihmissuhteilla on tarkoituksensa ja opetuksensa jokaisen elämässä. Opetus on lähes poikkeuksetta opetusta seisoa omassa voimassa, omilla tolpilla. Kehenkään ei saa eikä voi nojata, koska silloin tulee huojutetuksi. Kysymys ei ole epäluottamuksesta toista tai itseä kohtaan. Kysymys on siitä, että jos alistaa elämänsä toisen kannattelun varaan, toinen on pakotettu opettamaan, että niin ei saa ja voi tehdä. Mikäli haluaa ihmissuhteensa kestävän, sen ainoa ja paras perusta on terve luottamus itseen ja omiin voimiin, omaan itseilmaisuun ja elämänsä hallintaan. Mikäli haluaa asemansa työelämässä säilyvän arvostettuna, täytyy olla vahva luottamus itseen, tekemisen tarkoitukseen ja intohimo työtä kohtaan, tai ainakin sen tuloksia. Se palkka, jonka työstä saa tavalla tai toisella, luomisen ilmentymä, voi palvella yhtä hyvin kuin itse työn tekeminen. Itsensä myyminen millään tasolla ei koskaan ole kunniallisuutta rakentavaa.

Ääriterät; 8-9-10-11-12

Sydämen äärireunat ja rajat muodostuvat niistä toistaiseksi melko lailla talviunilla olevista energiakeskuksista ja jotka ovat myös lääketieteellisen tarkastelun ulottumattomissa. Tietoisuuden ja todellisuuden laajentumisen kokemukset yleistyvät kaiken aikaa. Ihmiset ovat myös rehellisempiä itseään kohtaan ja kertovat kokemuksistaan avoimemmin, kun enää ei tarvitse pelätä inkvisitiota tai roviolla polttamista. Ihmiset noudattavat johdatustaan konkreettisemmin ja tekevät sen myös monella tasolla selväksi. Kaikkia ei voida tuomita ”hulluiksi” tai ”mielenvikaisiksi” näiden kokemusten vuoksi semminkin, kun kaikenlaisia kemikaaleja jatkuvasti kehitellään ja käytetään enenevässä määrin.

Otaksunkin, että psykiatriaa ja todellisuutta joudutaan kirjoittamaan paljolti uusiksi. Evoluution seurauksena ja kapasiteetti nähdä tai kuulla erilaisia taajuuksia näkyy jo lapsissa, enkelikokemukset sekä telepatia yleistyvät kaiken aikaa ilman, että lapsien konkretian tajussa olisi mitään vikaa. Lapset näkevät ja kokevat aikuisten tajunnasta ilmiöitä, jotka ovat heidän kokemuspiirinsä ulkopuolella ja kannattelevat harteillaan vanhempiensa ongelmia, joihin heillä ei voikaan olla kapasiteettia tai ratkaisukeinoja.

Lasten sairastelu on paljolti vanhempien ristiriitaisuuksien selvittämistä oman kehollisuuden keinoin; lapset hoitavat sydänyhteytensä turvin vanhempiensa murheita. Sydänyhteys lapsiin on mutkikkaampi kuin toisiin aikuisiin; lapsestaan haluaakin olla ”tutkalla”, että missä mennään ja mitä lapselle kuuluu. Toisaalta tämä on sitten myös yhteyden avoinna pitämistä lapsen suuntaan ja tieto liikkuu molempiin suuntiin. Aikuisten täytyy selvittää omat mörkönsä voidakseen pitää lapsensa terveinä ja tasapainossa. Mikäli aikuinen torjuu todellisuuttaan, lapsi on pakotettu sitä mörkötodellisuutta ja niitä aikuisen pelkoja aikuiselle viestittämään.

Lapsen vuorovaikutussuhde aikuiseen on erilainen kuin toisten aikuisten. Lapsi on suora peili ja esittää aikuiselle omalla käytöksellään, tarvitsevuudellaan ja huolillaan, mistä aikuiset ovat huolissaan. Toiset aikuiset viestittävät peloista täysin toisella mekanismilla, syyllistämällä ja pakottamalla rajanvetoihin. Lapset ovat suorempi peili, kunhan sen vuorovaikutuspelin oikein oivaltaa.

Oikeanpuoleiset pinnat muodostuvat chakrojen 8-11-10 välille. Pinta 8-11 käsittelee Sielun sopimuksen noudattamista ja se resonoi Laupeuden chakran kanssa. Mikäli osaa ja voi seurata omaa johdatustaan, sen johdatuksen noudattamisen sallii toisillekin, vaikka se eroaisi omasta johdatuksesta. Mikäli ollaan syyllisyyskierteessä, pyritään luonnollisesti muita, johdatuksen seuraamiseen kykeneviä, syyllistämään ja rankaisemaan ankarasti siitä, että nämä ”kehtaavat” elää elämäänsä kuten haluavat ilman näennäistä velvoitetta ulkoisista puitteista tai tunnetta niistä kahleista, joihin itse kokee olevansa sidottu. Tällä pinnalla yhteiskunnallisen totuuden ja spirituaalisen totuuden todeksi eläminen tulevat konkreettisiksi. Joko omista aatteista ja arvoista voidaan olla terveesti ylpeitä eikä niiden näyttämistä pelätä tai hävetä millään tavalla, tai sitten niiden osoittamista pelätään julkisen tuomion pelossa.

Pelko saattaa olla peräisin edellisistä elämistä ja olla niin todellinen, että ensimmäisen turvallisen todentumisen kokemus voi olla todella ravisteleva ja kestää monta päivääkin. Läheskään kaikkialla maailmassa ei ole itsestään selvää elää omia arvojaan todeksi. Tuhat kilometriä itään matkustaessa todellisuus on jo aivan toinen, eikä vapauden aatteita puolustavassa USA:ssakaan vankien määrä kerro hyvää kieltä oikeuslaitoksen toteutumisesta ihan positiivisella kehällä.

Pinta 11-10 muodostuu spirituaalisen kunnian ja ylpeyden sidoksesta, toinen puoli totuudesta on syyllisyys ja häpeä. Totuuksistaan voi joskus joutua vaikenemaan pitkäänkin ja se vaikeneminen pakottaa uskomattomaan jännitteeseen. Varsinkin perheverkostossa omaan ajatteluun ja sen omalla tavalla elämiseen saattaa liittyä paljonkin valtapelejä sekä konkreettisia pakotteita toimia omaa tahtoa vastaan. Asiat kärjistyvät usein uuden sukupolven syntyessä; onko pakko kastaa lapsi ja jos lasta ei kasteta, saako heitä edes rukouksilla siunata? Millaisia arvoja ja asenteita sekä totuuksia haluaa lapsilleen kasvatettavan, millaisia perinteitä sitten luodaan? Ristiäiset ja aikuistumisriitit ovat monissa suvuissa katkeria kalkkeja varsinkin, jos tuore perhe aikoo olla toisen tai molempien sukujen kanssa eri linjoilla perinteiden noudattamisessa.

On pelottavaa, kun nuori polvi uskoo ja toimii toisin, kuin mihin itse olisi halukas tai kykenevä. Näitä prosesseja saatetaan naureskella naapuriperheissä ja muualla suvun piirissä, mutta kun omalle kohdalle sattuu, saattaa tehdä kipeää. Sisarusten keskinäiset valtapelit ”oikein tekemisestä” saattavat hajottaa perheitä vielä aikuisiälläkin. Vaikka kuinka nämä energiakeskukset olisivat talviunilla, uskomusten ja niihin liittyvien traditioiden noudattaminen oikeaksi katsotun maailmanjärjestyksen puitteissa ovat yllättävän tärkeitä rajapyykkejä.

Vasemmanpuoleisen reunan muodostavat pinnat 9-12-10. Sydänkuviossa alaliitoksen muodostaa 10, ylhäällä chakrat 8 ja 9 törmäävät sydänmajakkaan. Rajapinnalla 9-12 yhteiskunnallinen voima ja pelko keskustelevat spirituaalisen voiman ja pelon kanssa. Periaatteessa yhteiskunnallinen kapina on myös spirituaalista kapinaa; mihin voi uskoa ja luottaa, mitä haluaa elää ja toteuttaa oikeaksi. Esimerkiksi kommunismin nousu edellisen vuosisadan alussa oli voimakas reaktio vanhaan sortoajatteluun, jolloin ympäri Eurooppaa haluttiin irtisanoutua suuren vastarintaliikkeen muodossa uskonnollisuuden ja säätyjen orjuutuksesta kertaheitolla. Nykyisellään valtionkirkon aseman horjuttamiseen tähtäävä joukkopako kirkosta saa toiset ääriliikkeeseen, sitoutumaan tarkemmin ja tiukemmin ”vanhoihin hyviin” aatteisiin ja tapoihin, kirkon antamiin ohjeisiin hyvästä ja oikeasta elämäntavoista.

Yhteiskunnalliseen keskusteluun otetaan meillä kuitenkin osaa maltillisemmin kuin etelän maissa, missä vastaava liikehdintä näkyisi jo barrikadeina ja sisällissotina. Toisaalta suomalainen turvallisuuden tarve ja horjumisen pelko pitää mielenosoitukset ja -liikkeet maltillisina, mutta se ei tarkoita sitä, etteivätkö niiden herättämät tunteet olisi yhtä kiihkeitä. Esimerkiksi maahanmuuttajat ja sateenkaariperheet sekä heitä koskeva kirjoittelu lehdistössä on hyvinkin tunteita herättävää.

Sari Charpentierin teos Sukupuoliusko avasi monessa suhteessa silmäni sille dualismille ja pelolle näiden ”Ikiaikaisten” järjestysten horjuttamisen peloista. Kaikkein suurin pelko vaikkapa sukupuoliroolien sekoittelusta ja muutoksista koskee lähinnä pelkoa siitä, että katoaako koko yhteiskunta, jos siinä ei ole selkeitä rajoja sekä säännöstelyä siitä, miten kuuluu roolien ja odotusten mukaan toimia. Yhteiskunnallisesta ajattelusta vedetään yhtäläisyysmerkki uskonnolliseen ajatteluun. Se mikä olisi ”luonnollista” ja ”järkevää” olisi myös spirituaalisessa mielessä näin.

Karma- ja energiatietoisuudessa sukupuolisella tai seksuaalisella orientaatiolla ei horjuteta yhteiskuntaa tai sen rakenteita, koska maskuliinisuus ja feminiinisyys toteutuvat jokaisen kehossa juurien, keholliseksi olennoksi syntymisen, kautta. Ihmisellä on suuri tarve lisääntymiseen, eikä elämän jatkumisesta tarvitse nykyisen liikakansoituksen aikana olla huolissaan – pikemminkin suurempi huoli yhteiskunnan kestävyyden kannalta tulisi keskittää ympäristöön ja siihen, kuinka se kestää ihmisen elämäntapaa jatkossa. Raamatullista huolta elämän jatkuvuuden turvaamisesta ei siis ole. Ei ole myöskään tarvetta vetää yhtäläisyysmerkkiä lisääntymiskyvyn, -tarpeen ja rakkauden välille.

Rakkaus on paljon muutakin ja enemmän, kuin kyky sekä kapasiteetti luomistyöhön sänkypuolella tai perhe-elämässä. Varsinkin lasten synnyttyä karmiset velvoitteet toisinaan parisuhteessa raukeavat ja suuremmat tai pienemmät tarpeet olla sitoutunut itsen ja omien totuuksien kanssa ristiriitaiseen elämänkumppaniin, katoavat. Tällöin voi olla tiedossa paitsi psyykkinen, myös spirituaalinen ristiretki kaikenlaisia yhteiskunnallisia ja uskonnollisia rakenteita vastaan, vaikka ne aiemmin olisi täysin allekirjoittanut.

Spirituaalisen etsinnän ja mielenterveyden horjumisen erottaminen voi joskus olla haasteellista, koska yhteiskunta on Euroopassa vahvasti rakentunut kirkollisille periaatteille ja arvojärjestyksille, joiden haastaminen on ihmiselle itselleenkin iso uhka. Tällä tasolla tosiaan tulee haastaneeksi perherakenteensa, sukunsa, sen määrittelemän yhteiskunnallisen ja filosofisen aatekehyksen, eikä se suju ihan aina kivutta. Hoitamisen kentässä se näkyy, koska ihmisen tullessa hoitoon nämä ristiriidat ovat manifestoituneet kehossa, jos niitä ei oikein ole osannut hahmottaa tai sanoittaa. Joskus niitä päätyy pohtimaan vasta kuolinvuoteellaan. Täydentävän puolen hoitajille ”sielun pimeä yö” on tuttu prosessi, sille tielle eivät sairaalatyötä tekevät välttämättä koskaan astu ja siksi asiakkaiden hätä voi osua hoitajaa varsin arkoihin paikkoihin. Tutut pinnat, elämänvaiheet ja jännitteet joutuu käymään läpi uudestaan ja uudestaan, kuorimaan sipulinsa yhtä matkaa toisten kanssa.

Mitä vähemmän hoitajan yhdyspinnoista tulee asiakkaan tietoon, sen parempi, koska kysymysten nostattama paine hoitajassa saattaa ahdistaa asiakasta, mikäli tunteet eivät pysy aisoissa. Pinnan tunnistaminen ei kuitenkaan aina aiheuta hoitajassa tunnereaktiota, koska prosesseja käydään läpi monia kertoja. Omien henkilökohtaisuuksien ”omalla puolella pitämisellä” suojellaan itseä ja omaa yksityisyyttä, ennen kaikkea. Passiivissa ja yleisissä totuuksissa pysyminen on kaikkein helpointa sekä itselle, että hoidettavalle.

Samalla tavoin, kun heimotason kunniat ja voimat sekä pelot ja häpeät olivat toisiinsa tiukasti kytköksissä, myös spirituaalisen tason voimat ja pelot sekä häpeät ja kunniat ovat toisiinsa kytköksissä, ne muodostavat pinnan 10-12 vasemmalla reunalla. Yksinkertaisimmillaan nämä voivat olla tavallisia kysymyksiä, kuten ”olenko hyvä vai paha” tai ”onko ajatuksillani tai teoillani seurauksia, joita en voi hallita?” tai ”jos en mene kirkossa naimisiin tai kasta lapsiani, joutuuko helvettiin”? Varsinkin lähestyessään yksityisimpiä pelkojaan, kosketellessaan menneisyydestään niitä osuuksia, joista ei voi olla kovin ylpeä, monet joutuvat suurien kysymysten äärelle. Mikäli näihin kysymyksiin ja ihmettelyyn ei anneta lupaa, eikä asioita uskalleta tutkia muiden ajattelujärjestelmien kautta, ihminen voi jäädä todella yksin.

Saattaa olla, että pelottavimmat ajatusrakenteet tai humalispäissään tehdyt teot kummittelevat ja mikäli niitä ei osaa käsitellä tai niitä joutuu torjumaan, ne kasvattavat voimiaan ja niiden mittasuhteet voivat kehittyä kammottavuuksiin asti. Eräs pappi-puutarhuri sanoi viisaasti: ”Älä pelkää, ne olivat vain ja ainoastaan ajatuksia” ja sai rauhoitettua epävarman narsissin puutarhassaan. Myöhemmin narsissin opittua, että ajatukset siirtyvät teoiksi ja toteutumiksi vasta, kun niiden toteutuminen vaatii kahden osapuolen yhteistä ajatusta, tämä uskalsi päästää ne pelot kaikessa rakkaudettomuudessaan jalostumaan valoksi. Ajatusten kohtaaminen ja tuhoaminen vaikutti suuresti pelkojen raukeamiseen. Kun enää ei tarvinnut elää pelkojen kanssa, sai narsissi otteen univaikeuksistaan ja painajaisistaan.

Entä jos onkin tehnyt jotain suunnattoman pahaa, eikä sitä voi enää pyytää anteeksi? Tai jos kokee, että oma spirituaalisuus ja nimi on tahrattu jonkun sukulaisen toimesta, mitä sitten on tehtävissä? Armahtaa itseään ja armahtaa rikkonutta, ihminen ei voi muuta. Viha ja katkeruus toisen töppäilystä täytyy purkaa niin monta kertaa, että se ei enää herätä kerrassaan mitään tunteita. Kunhan tahra on häipynyt omista pinnoista ja sen takana mahdollisesti vaikuttaneet syyt ja seuraukset, voi lakata pelkäämästä sitä, joutuuko itse tuomituksi tai sortuuko samanlaiseen käytökseen. Entäs, jos pahan teon kohde on jo vainaja? Tällöin voi kirjoittaa jälleen kirjeen ja polttaa sen. Tai voi käydä uhraamassa haudalle, kertoa vainajalle, miten tekisi toisin jos voisi.

Mikäli vainajalle olisi annettavana tulta ja tulikiven katkua, se kannattaa mieluummin tuhota, kuin ylläpitää kaunaa ja katkeruutta, koska negatiivinen energiayhteys säilyy läpi karmojen. Kaikkien tunteiden purkaminen niin, että ruukku on tyhjä, antaa käsivarrenmitan tapahtuneisiin asioihin, vaikka kuinka käsittämättömiin ja kipeisiin, jolloin ne voi antaa anteeksi ja haudata aikojen saatoksiin. Itselleen tekee tosiaan karhunpalveluksen, mikäli vuotaa energioitaan joka suuntaan. Helvetin pelko istuu ihmisissä yllättävän syvällä ja se on kuitenkin turha huoli. Pelkäämällä, rajoittamalla elämäänsä ja häpeämällä itseään sekä toisiaan milloin mistäkin saa aikaan ainoastaan sen, että rakentaa itselleen helvetin maan päälle. Totuus tekee vapaaksi, sanotaan, ja kun kohtaa totuutensa, myöntää rikkoneensa sitä vastaan ja haluaa tehdä jatkossa toisin, pääsee vapaaksi.

Mikä sitten on paratiisi ja kuinka sinne pääsee? Paratiisin voi yhtä lailla rakentaa maan päälle. Mitä olisi se totuus, jollaista voisi seurata, millaista olisi se vapaus, jonka se antaa ja kenen kanssa sen voisi jakaa? Elämässä ei ole pakko kärsiä, jos ei ihan itse halua. Vähentämällä pelkojaan, rakentamalla vapauttaan ja huolehtimalla hyvinvoinnistaan voi tehdä elämälleen melkoisen täyskäännöksen. Uskallus unelmoida, uskallus haastaa ihmissuhteita, rohkeus tavoitella parempaa huomista ja siihen satsaaminen on vaativaa aluksi, mutta kun pikku hiljaa ymmärtää, että teot seuraavat niitä ajatuksia, joita oikeasti tarvitsee ja haluaa, alkaa saada elämäänsä sellaisia ihmisiä, jotka ravitsevat omaa henkistä ja fyysistä hyvinvointia. Työpaikka voi muuttua äkkiarvaamatta itseä ja omia lahjoja paremmin palvelevaksi sekä vanhemmuus kasvattamisen iloksi pelkkien rajoitusten sijaan.